facebooktwitteryoutube
in Urheilu - 11 Apr, 2016
by Wiley Cronin - no comments
Suurimmat maratonjuoksukisat

Maratoneja järjestetään ympäri maailmaa. Suomen tunnetuin maratontapahtuma on ehdottomasti Helsinki City Maraton, joka järjestetään nimensä mukaan elokuisessa Helsingissä. Tapahtuma on paitsi Suomen varmasti tunnetuin, myös suosituin. Siihen osallistuu noin viisituhatta juoksijaa vuosittain. Tällä osallistujamäärällä HCM jää kuitenkin kauas maailman suurimmista maratoneista.marathon-2-355134-mJos haluaa osallistua maailman mittakaavassa suureen maratonkisaan, ei Suomesta tarvitse kuitenkaan matkata kovin pitkälle. Berliinissä järjestetään nimittäin aina syksyisin yksi maailman suurimmista maratoneista. Suurin maaliin juosseiden määrä kisassa on ollut 35 913 ja kannustusjoukkoja reitin varrella on ollut jopa 1,5 miljoonaa.Berliinin maraton on tasainen ja nopea, kuten myös Atlantin toisella puolella Pohjois-Amerikassa juostava Chicagon maraton. Näille reiteille juoksijat lähtevätkin usein henkilökohtaisten mielessään omien ennätystensä rikkominen. Chicagon maratonilla suurin loppuun asti juosseiden määrä on ollut 33 703, kun tapahtumaan mahtuu kokonaisuudessaan 45 000 osallistujaa.Yhdysvalloista löytyy toki useampiakin suuria maratontapahtumia Chicagon maratonin lisäksi, esimerkiksi Bostonin ja tietysti New Yorkin maratonit. Ensiksi mainitulle osallistuakseen tulee juoksijan täyttää tietty aikatavoite. New Yorkin maratonillekaan eivät kaikki halukkaat pääse, vaan juoksijat valitaan monien sääntöjen perusteella. Sille mahtuu osallistumaan noin 40 000 juoksijaa, joten maratonin loppuun asti juosseita on yleensä noin 38 000. Bostonin maratonilla taas loppuun asti on juossut enimmillään hiukan vajaa 22 000 juoksijaa ja se kantaa myös maailman vanhimman vuosittaisen maratonkisan titteliä. Ensimmäinen Bostonin maraton juostiin vuonna 1897.